LUKEMISEN JÄLKEINEN AIKA
uusinta tuotantoaan. Kirjamessujen väentungoksessa tuntuu siltä, että
kirjallisuus elää suurta kukoistuskautta. Onko tunne perusteeton?
Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimus 1987-2021 osoittaa, että lukemiseen
käytetty aika on vähentynyt kaikissa ikäryhmissä, mutta erityisen voimakkaasti
nuorilla. Vuonna 2023 julkaistun suomalaisen väitöstutkimuksen (Lotta-Sofia
La Rosa) tulosten mukaan suurin osa nuorista pitää kaunokirjallisuuden
lukemista tylsänä eikä näe sitä vapaa-ajan käyttämisen arvoisena.
Palkitun tiedetoimittaja Jani Kaaron mukaan (Rapport 11/2025) tämän on
aiheuttanut aikamme ja keskittymiskykymme suuri syöppö - älypuhelin. Jos
ihminen viettää puhelimella viisi tuntia päivässä teini-iästä seniorivuosiin, hän
tulee antaneeksi älypuhelimelleen viisitoista vuotta elämästään.
Ilmiö on kansainvälinen. Erään yhdysvaltalaisen yliopisto-opiskelijoita
koskevan tutkimuksen mukaan kyse ei ole niinkään siitä, että opiskelijat eivät
halua lukea kirjoja, vaan että he eivät kykene. EU-komission tuoreen raportin
mukaan lukemisessa heikosti osaavia on Suomessa enemmän kuin EU-
maissa keskimäärin.