tiistai 29. kesäkuuta 2021

PUHEESTA SÄHKÖISEEN VIESTINTÄÄN

Aikojen alussa, kun luku- ja kirjoitustaitoa ei ollut kuin harvoilla, tieto siirtyi puheessa kuulijoille. Suomessa tehtiin iltaisin puhdetöitä palavan päreen valossa. Samalla kerrottiin tarinoita, sutkautuksia, sananlaskuja jne. Tieto välittyi ja sanalaskuja sekä sutkauksia on säilynyt meidän sukupolville asti. Niissä on vuosisatojen aikaista viisautta. Vanhin säilynyt tapahtuma lienee ollut laulettu tarina Elinan surma. Elinan surma tapahtui 1400-luvulla ja se säilyi laulettuna aina 1800-luvulle asti, jolloin Elias Lönnrot taltioi sen useista suullisista toisinnoista. Näissä Vesilahden runonlaulajissa oli myös Lempäälän Perälän Mattilan tyttären jälkeläisiä.

Postilaitos kehittyi vähitellen. Mutta sekään ei auttanut luku- ja kirjoitustaidottomia. Hauholta karkasi rippikoulun käynyt tyttö Rääveliin piiaksi. Tuota kaupunkia kutsutaan nykyään Tallinnaksi. Tytölle tuli huono omatunto. Ovatko vanhempansa kovin huolissaan? Räävelistä lähti pariskunta Suomeen, joille tyttö esitti toiveen. Jos matkalla tapaatte Hämeeseen kulkevia, voisitteko pyytää heitä kertomaan, että Hauholta lähteneellä Annalla ei ole mitään hätää.

Paperin ja kirjoitustaidon myötä kirjeenvaihto lisääntyi. Vanhat kirjeet ovat usein kirjotusasultaan ja kohteliaisuudessaan kaunokirjallisia teoksia. Sota-aikana kirjeet rintaman ja kodin välillä eivät saaneet sisältää sodan käyntiin liittyvää. Sodan osapuolet levittivät propagandaa lentolehtisissä ja radioaalloilla.

1900-luvulla poliittiset puolueet katsoivat tarpeelliseksi perustaa omat lehdet, jotta heidän oikea tietonsa saavuttaisi lukijat. Tieto värittyi ja ihmiset lukivat ja uskoivat uutisia ja juttuja oman kokemustaustansa pohjalta. Tuli aika erottaa fakta ja fiktio.

Hämäläinen Atte Pakkanen tuli YLE:n hallintoneuvoston puheenjohtajaksi 1949. Hänen mielestään YLE oli aatteellisesti punainen ja uusi hallintoneuvosto valittiin parlamentaaristen voimasuhteiden pohjalta. Hän yritti myös erottaa YLE:n pääjohtajan Hella Vuolijoen, siinä onnistumatta. Hellaa seurasivat Repo ja Raatikainen. Jokainen tuon ajan elänyt muistaa ohjelmien sävyn.

Lankapuhelimien aikakaudella sentraalisantrat olivat tietotoimistoja. Aikaa kuvasti suunnitelmallisuus. Se mikä sovittiin, se pidettiin ja aikataulut täsmäsivät. Puhelimeen ei välttämättä oltu vastaamassa kuin iltalypsyn jälkeen.

Kännykkä aikakaudella syntyi uusi ammattiryhmä, puhelinmyyjät. Kun tietokone yhdistyi puhelimeen, alkoi sosiaalisen median aikakausi. Erilaiset palvelualustat mahdollistavat seurustelun useiden satojen henkilöiden kanssa. Kaupalliset tiedotteet sekoitetaan viestien yhteyteen. Algoritmit ohjaavat sosiaalisen median käyttäjää. Seurauksena voi olla aivopesu, mistä pääministeri Ahti Karjalainen varoitti jo 50 vuotta sitten.

Sosiaalinen media on antanut mahdollisuuden negatiivisten tunteiden ilmaisuun netissä. Haetaan vastakkain asettelua henkilöä tai ryhmää kohtaan. Samoin ajattelevat kannustavat ja näin muodostuu ryhmä. Ihmiset hakeutuvat mielellään johonkin ryhmään, kun he kaipaavat yhteisöllisyyttä. Mielen rauhan ja rauhan kannalta olisi suotavaa, että energia käytettäisiin ratkaisukeskeiseen sovinnollisuuteen.

Informaatiota tulee kuin vettä paloruiskusta. Pientä ihmistä viedään kuin litran mittaa. Arvot ja asenteet saattavat muovautua ulkopuolisten ohjaamana. Ihminen tarvitsee vahvan itsetunnon ymmärtääkseen mikä on tärkeää ja mikä on toisarvoista.

Useat yhteiskunnan kriittiset toiminnot kuten esim. rahaliikenne, energiantuotanto, vesihuolto ja liikenteen johto ovat riippuvaisia tietojärjestelmien ja verkkojen toimivuudesta. Monina Joulun pyhinä pankkiyhteysohjelmat ovat häiriintyneet, kun nuoret hakkerit ovat aikansa kuluksi kokeilleet, kumpi on parempi koodaaja pankki vai hän.

Useissa valtioissa on historia ja nykypäivän todellisuus muunneltu omien viiteryhmien tavoitteiden mukaisiksi. Sananvapautta on rajattu ja näin on heikennetty ihmisoikeuksia ja vapaata tiedonvälitystä.

Valtiot pyrkivät luomaan kyberturvallisuusjärjestelmiä, jotta vihamieliset kyberuhkaukset eivät voisi vaikuttaa valtion sisäiseen ja ulkopuoliseen toimintaan.

Yhdysvaltojen presidentti Biden antoi Venäjän presidentti Putinille 16 kohtaisen luettelon aloista, mihin ei ole lupa hyökätä.

Mitä näet tai kuulet, pitäisi mennä faktan tarkistuksen läpi. Aivan kuin kaupan kassalla, kun tarkistetaan arvokkaampi seteli.

tiistai 1. kesäkuuta 2021

ISLAMIN SYNTY

Islam on suhteellisen nuori uskonto. Sen perustaja Muhammed syntyi Mekassa noin vuonna 570 kauppiassukuun. Noin 40-vuotiaana Muhammed alkoi nähdä näkyjä ja ilmestyksiä, joista sai alkunsa muslimien pyhä kirja Koraani.  


Muhammed alkoi saarnata uutta uskontoa ja kehotti muita vannomaan uskollisuutta uudelle jumalalle Allahille. Vuonna 622 noin 400 kilometriä Mekasta pohjoiseen olevan naapurikaupungin Medinan asukkaat pyysivät Muhammedilta apua rauhan ja järjestyksen saamiseksi Medinaan.

Muhammed ei tullut Medinaan ihmisenä vaan profeettana. Hänen ja medinalaisten sopimus on kirjattu Medinan-perustuslaki nimiseen asiakirjaan. Sen mukaan Muhammedista tuli paikallisten paimentolaisklaanien ja ihmisten kiistoja ratkova tuomari. Muhammed alkoi rakentaa uutta valtiota, jota klaanit eivät hallinneet ja hänen valtansa kasvoi. 


Muhammed kuoli vuonna 632, mutta alle vuosikymmenessä hän oli luonut perustan vahvalle islamilaiselle valtiolle, jättimäiselle Lähi-idän kattavalle imperiumille ja uudelle, vaikuttavalle sivilisaatiolle. Islam on kristinuskon jälkeen maailman toiseksi suurin uskonto, jolla sanotaan olevan 1,8 miljardia kannattajaa. Se on valtauskontona Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä, Indonesiassa ja eräissä muissa Aasian maissa.

Tieteelliset todisteet Muhammedin elämästä puuttuvat, koska hänestä ei ole 700-lukua vanhempia kirjallisia lähteitä. Tämä tarina perustuu suulliseen islamilaiseen perimätietoon sekä professoreiden Daron Acemoglun ja James A. Robinsonin vuonna 2019 ilmestyneeseen teokseen The Narrow Corridor (Kapea käytävä, valtiot, yhteiskunnat ja vapauden kohtalo).