NOBELIN RAUHANPALKINTO YDINPOMMEISTA ELOONJÄÄNEILLE

Tämän vuoden Nobelin rauhanpalkinto on myönnetty 11.10.2024 Hiroshiman ja Nagasakin ydinpommituksista eloonjääneiden japanilaisten järjestölle Nihon Hidankyo. Vuonna 1956 perustettu järjestö toimii ydinaseettoman maailman saavuttamiseksi.

Toisen maailmansodan päätyttyä 7.5.1945 Euroopassa Saksan antautumiseen sota Aasiassa jatkui kiivaana Japanin ja Yhdysvaltojen välillä. Tämän vuoksi Yhdysvaltojen presidentti Harry S. Truman puolustusneuvostonsa kanssa päätti kokeilla heinäkuussa 1945 valmistuneen uuden atomiaseen vaikutusta Japaniin.

Ensimmäinen atomipommi pudotettiin 6.8.1945 Hiroshiman kaupunkiin ja toinen kolme päivää myöhemmin Nagasakiin. Hiroshimassa pommi tappoi välittömästi noin 75.000 ihmistä ja tuhosi 90 prosenttia kaupungista. Nagasakissa pommi tappoi heti noin 70.000 ihmistä.

Myöhemmin radioaktiivinen säteily tappoi vielä monia niistä, jotka selvisivät hengissä räjähdyksistä. Japanin antautuminen allekirjoitettiin 2.9.1945. Vasta silloin toinen maailmansota oli kaikkialla päättynyt.

Ydinpommituksista elossa selvinneet ovat kertomalla omista kokemuksistaan osoittaneet, miksi ydinaseita ei pidä enää koskaan käyttää. Japanissa on vahva muistamisen kulttuuri, mikä vie eloonjääneiden viestiä eteenpäin tuleville sukupolville. Vuoden 1945 pommitusten jälkeen ydinaseita ei ole käytetty sodassa 79 vuoteen.

Palkinnon valinta on ajankohtainen ja perusteltu, koska yhä uudet maat pyrkivät hankkimaan ydinaseen ja jotkut vihjailevat mahdollisuudesta niiden käyttämiseen.

MITÄ JOS TÄMÄ OLISI ELÄMÄNI VIIMEINEN PÄIVÄ?

Toimitusjohtaja ja ympäristövaikuttaja Leo Stranius on tehnyt omassa elämässään kokeen elää sata päivää siten, että ajattelee niiden olevan hänen viimeisensä. Tuon ajan hän kirjoitti päiväkirjaa, mistä on alkuvuonna 2024 julkaistu kirja 101 onnen päivää.

Leo Stranius syntyi Leningradissa suomalaisen opiskelijaisän ja venäläisen äidin lapsena. Vanhempien erottua pojan ollessa kaksivuotias Suomeen muuttaneet isä ja poika olivat niin köyhiä, että joutuivat asumaan Helsingissä asunnottomille ja päihdeongelmaisille tarkoitetussa vieraskodissa.

Nykyisin 49-vuotias Stranius on perusterve himokuntoilija, joka elää hektistä lapsiperhearkea vaimonsa ja kahden kouluikäisen lapsensa kanssa Helsingin Käpylässä. Näistä lähtökohdista ihmiskoe tuntuu kummalliselta. Kuitenkin jokainen meistä voi kuolla minä hetkenä hyvänsä. Kysymys kuuluu: Jos kuolisit huomenna, olisitko tyytyväinen elämääsi?

Stranius viittaa australialaisen saattohoitajana toimineen sairaanhoitajan Bronnie Waren kirjaan Viisi viimeistä toivetta. Sen mukaan kuolevat ihmiset katuvat sitä, että ovat käyttäneet aikansa liialliseen työntekoon, antaneet liikaa painoa muiden mielipiteille, eivät ole tavoitelleet sinnikkäämmin unelmiaan, eivät ole ilmaisseet tunteitaan tai panostaneet ystävyyssuhteisiin. Enemmän kadumme niitä asioita, joita emme tehneet, kuin niitä, joita teimme tai yritimme. 

SUOMALAISTA PROPAGANDAA JA TIEDOTUSTA

Ennen talvisotaa perustettiin lokakuussa 1939 päämajaan propagandaosasto. Sitä varten oli koulutettu 60 propagandistia. Mukana olivat radiotoimittaja Pekka Tiilikainen ja kirjailija Mika Waltari. Koska propaganda-sanalla oli kielteinen kaiku, nimi muutetiin välirauhan aikana tiedotusosastoksi. Sen alaisuudessa toimi kymmenkunta TK-tiedotuskomppaniaa.

Viipurin valtausparaati 31. elokuuta 1941

Lueskelin TK-rintamakirjeenvaihtajien ja -valokuvaajien syksyllä 1941 julkaistut kirjat "Viipuria kohti" ja "Korpisoturit kertovat". Edellinen kertoo "suomalaisesta salamasodasta" Karjalan kannaksen joukkojen hyökättyä 21.8 yli uuden rajan. Hyökkäys johti 29.8 Viipurin valtaamiseen ja päättyi 1.9 vanhalle rajalle.

Suomalaiset ylittämässä vanhaa rajaa

Korpisoturien kertomukset sijoittuvat maamme kapeimmalle kohdalle Kainuusta itään. Täällä hyökkäys alkoi 4.7 valtakunnanrajan yli tavoitteena parinkymmenen kilometrin päässä oleva Repola, mikä saavutettiin 8.7. Noin sadan kilometrin päässä oleva Rukajärvi vallattiin 11.9. Hyökkäys pysäytettiin sen takana olevalle Ontajoelle, missä rintama pysyi kolme vuotta välirauhansopimuksen mukaiseen vetäytymiseen asti.

Hirsi hirreltä Lieksajärveltä Lopelle

Armeijan ylipäällikön, marsalkka Mannerheimin täyttäessä 4.6.1942 75-vuotta Rukajärvelle hyökänneen 14. divisioonan sotilaat rakensivat hänelle Repolaan Lieksajärven rannalle kelohonkaisen metsästysmajan. Jatkosodan lopussa maja purettiin ja pystytettiin uudestaan 1945 Lopelle, missä Marskin Maja toimii nykyisin museona.

TK-kirjeenvaihtajat ja -kuvaajat tallensivat jälkipolville historiallisesti arvokkaan perinnön. TK-kuvaajien sota-aikana ottamat valokuvat on koottu 160.000 kuvan arkistoksi, mikä on digitoitu SA-kuva-arkistoksi. Se on internetissä vapaasti katsottavana.

VAPAUDEN MIEKKA

Lempäälässä vietettiin sunnuntaina 14.7.2024 kirkkotorille vuonna 1934 pystytetyn vapauden miekan 90-vuotisjuhlaa. Muistomerkin jalustassa on teksti: Lempäälän - Vesilahden rintamalla 1918 maansa vapauden puolesta kaatuneitten muistoksi. Tätä ennen noin 14 metriä korkeaa muistomerkkiä oli korjattu useiden viikkojen ajan.

Juhlapuheen mukaan muistomerkin perustamisen aikakaudella korostuivat kolme tunnettua arvoa: koti, uskonto ja isänmaa. Vuosikymmenten jälkeen arvot ovat kiteytyneet muotoon: itsenäisyys, vapaus ja läntiset arvot. Valtioneuvoston 20.6.2024 antaman selonteon mukaan Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan perustana ovat demokratia, oikeusvaltioperiaate, ihmisoikeudet, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus.

Muistomerkin suunnitellut lempääläinen taiteilija Richard Rautalin kuului Suomen taiteilijapiirien jo 1800-luvun lopulta hellimien kansallisromanttisten itsenäisyysajatusten kannattajiin. Lempääläiset harrastajamuusikot Heini ja Pekka Mäenpää esittivät juhlatilaisuudessa musiikkia ja laulua. Arkkitehti Pekka Mäenpää on itse sanoittanut laulunsa "Emme saa luovuttaa":

"Vaikka sodat ei näytäkään vähenevän, emme saa luovuttaa. 

Vaikka tuho tuntuisi lähenevän, emme saa luovuttaa.

Aseet paranevat, mutta ei ihminen, tämän päivänkin uutiset kertovat sen.

Mutta rauhaa ja oikeutta on tehtävä, emme saa luovuttaa."

ÄLYPUHELIN VAIKUTTAA IHMISKUNNAN TULEVAISUUTEEN

Amerikkalainen sosiaalipsykologi, moraalin tutkija ja eettisen johtajuuden professori Jonathan Haidt väittää juuri ilmestyneessä kirjassaan Ahdistunut sukupolvi, että puhelimeen perustuva lapsuus on korvannut leikkiin perustuvan lapsuuden.

Nopea siirtymä älypuhelimiin 2010-luvulta alkaen selittää, miksi nuorten ahdistus ja masennus ovat räjähtäneet käsiin eri puolilla maailmaa. Näin tulevista sukupolvista kasvaa onnettomia ja toimintakyvyttömiä.

Älypuhelimet aiheuttavat sosiaalista vajetta, univajetta, tarkkaavaisuuden pirstoutumista ja riippuvuutta, mitkä heikentävät mielenterveyttä. Kun lapsi saa älypuhelimen, se on hänen huomionsa keskipiste ja syrjäyttää kaiken muun.

Toimittaja Anna Tommola esittelee Suomen Kuvalehden numerossa 21/24.5.2024 Jonathan Haidtin teoksen. Johtopäätös on, että lapsen sosiaaliset taidot jäävät vajaiksi, kun he eivät opi toimimaan ryhmässä eivätkä osaa lukea toisten ilmeitä ja eleitä. Mitä mieltä sinä olet?

VOIMMEKO YMMÄRTÄÄ TOISIAMME?

Helsingin yliopiston venäjän kielen emeritusprofessori Arto Mustajoki piti 19.3.2024 Tampereen yliopiston ikääntyvien yliopistossa luennon. Aiheena oli maailman ehkä suurin ongelma eli se, että ihmiset eivät ymmärrä toisiaan. Hän on julkaissut tutkimuksistaan myös kirjan Väärinymmärryksiä, Miten voisimme puhua ja kuunnella paremmin? (Gaudeamus 2020).

Väärinymmärrykset ovat usein pieniä ja arkisia, mutta joskus niillä on vakavia seurauksia. Ne rikkovat ihmissuhteita, lyövät kapuloita politiikan ja kaupan rattaisiin sekä vaarantavat ihmishenkiä. Ihmisten välisen kommunikaation toistuvat epäonnistuminen on maailman suurimpia ongelmia.

Ihmisten välinen kommunikaatio on niin perustava asia yhteiskunnassamme, että sen ongelmat edistävät monien muiden globaalien ja viheliäisten ongelmien syntyä. Eikä noita ongelmia pystytä tehokkaasti ratkomaankaan ilman keskinäistä ymmärrystä.

Kieli on joustavuudessaan epätarkka kommunikaatioväline ja usein virheellisesti oletamme keskustelukumppanin tietopohjan vastaavan omaamme. Lisäksi aivomme pyrkivät säästämään energiaa tietoa käsitellessään. Aivojen toiminnan rajoitukset ja ihmismieleen kertyneet käsitykset, asenteet ja tiedot näkyvät kommunikaation sujumisessa. 

Erot tiedon määrässä ja laadussa sekä koko maailmankuvassa muodostavat ison riskin ymmärtämiselle. Kun ymmärrämme, miksi emme aina ymmärrä toisiamme, voimme selvitä paremmin.

DEMOKRATIA JA ASIANTUNTEMUS

Wienin yliopiston professori ja tekoälyn etiikan asiantuntija, belgialainen Mark Coeckelbergh on vuonna 2024 julkaisut heti ilmestymisensä jälkeen suomennetun kirjan Miksi tekoäly nakertaa demokratiaa ja mitä sille voidaan tehdä. Kirjassaan hän määrittelee länsimaista demokratiaa seuraavasti.

Demokratia voidaan ymmärtää monella tavalla. Yksinkertaisimmillaan demokratia on äänten keräämisen menetelmä. Edustuksellisessa demokratiassa ensin äänestetään kansalaisia edustavat poliitikot ja sen jälkeen he äänestävät puolestamme. Enemmistöpäätöksillä tehdään poliittisia päätöksiä.

Rikkaassa muodossaan demokratialta edellytetään enemmän. Kansalaisilta edellytetään aktiivisuutta, osallistumista ja itsenäistä ajattelemista. Heidän edellytetään keskustelevan avoimesti ja julkisesti. Heidän edellytetään olevan valmiita muuttamaan näkemyksiään tarpeen mukaan. Aktiivinen osallistuminen estää vallan väärinkäytön.

Tämä demokratian moderni versio edellyttää kansalaisilta tietoa ja ymmärrystä. Nykyaikaisten tietoyhteiskuntien tapahtumien ymmärtäminen edellyttää kuitenkin korkeaa asiantuntemusta. Tämä on olemassa olevien demokratioiden heikkous ja ongelma: voiko asiantuntijatieto olla kaikilla ja tuleeko näin olla?

Demokratia rikkaammassa muodossaan on vielä toteutumaton ihanne. Haluamme demokratiaa ja haluamme asiantuntemusta. Mutta meillä ei ole selkeää ajatusta siitä, miten demokratia yhdistetään asiantuntemukseen. Demokratia ymmärretään ihanteeksi, joka toteutuu ja toteutetaan eri asteisena ja jolla voi olla erilaisia muotoja lännessä ja muualla.