torstai 4. kesäkuuta 2020

LUKKARIN KOULUSTA KULTARANTAAN

Aleksis Kiven seitsemän orpoa 18 - 25 vuotiasta veljestä opetteli aakkosia 1860-luvulla lukkarin eli kirkon kanttorin koulussa. Siihen aikaan kirkon järjestämä koulutus oli tavallisten ihmisten ainoa mahdollisuus oppia lukemaan omalla äidinkielellään.

Vuonna 1866 annetun kansakouluasetuksen jälkeen alettiin perustamaan suomenkielisiä kansakouluja. Suomen itsenäistymisen jälkeen vuonna 1921 säädetyn oppivelvollisuuslain mukaan kansakoulun oppimäärä tuli pakolliseksi kaikille lapsille. Tasa-arvoa tavoitteleva peruskoulu korvasi kansakoulut 1970-luvulla.

Siiri Soinisen 12v. Rauhanjuliste.

Vuodesta 2013 alkaen kaikilla suomalaisilla on ollut mahdollisuus käydä keväisin television välityksellä presidentti Sauli Niinistön isännöimää "Kultaranta-koulua". Tänä keväänä Kultaranta-keskustelut järjestettiin sunnuntaina 24.5.2020 kaksituntisena TV-ohjelmana, mihin kansalaiset voivat osallistua netin keskustelupalstalla tai lähettää kysymyksiä. Keskustelijoina oli naisia ja miehiä, monien alojen asiantuntijoita ja eri puolueita ikähaarukan ollessa lukiolaisesta 88-vuotiaaseen.

Yleinen kansalaisten sivistäminen lisää yhteistä ymmärrystämme vähentäen kahtiajakoja, rauhattomuutta ja vihaa. Sivistyneet ihmiset eivät usko sosiaalisen median valheisiin eivätkä propagandaan, niin kuin meitä epätasa-arvoisemman koulujärjestelmän maissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti