torstai 2. heinäkuuta 2020

SUOMEN KANSAINVÄLISESTI MERKITTÄVIN TAITEILIJA

Suomen kansainvälisesti merkittävin taiteilija Albert Edelfelt syntyi vuonna 1854 Porvoossa ja kuoli vuonna 1905 Porvoon Haikossa vain 51-vuotiaana sydänkohtaukseen.

Vartuttuaan Albert Edelfelt lähti opiskelemaan maalaustaidetta ulkomaille Antwerpeniin ja Pariisiin, joka oli siihen aikaan taiteen uusien suuntausten keskus. Suomessa hänen toivottiin kuvittavan J. L. Runebergin runoillaan luomaa historian sankariaikaa.

Albert Edelfeltistä Haikossa 1904 ulkona maalaamassa
Porilaisten marssi
Albert Edelfelt asui vuoteen 1891 asti pääasiassa Pariisissa ja vähän aikaa Pietarissa. Suomessa hän maalasi kesäisin Porvoon Haikkoon vuonna 1883 rakennuttamassaan ateljeemökissä. Edelfelt aloitti historiamaalauksilla, kuvasi sitten Pariisin kaupunkielämää ja naisia sekä teki muotokuvia. Haikossa hän maalasi suomalaista luontoa ja tavallisen kansan elämää.

Edelfeltin elämäkerrassa on luetteloitu yli 1.100 maalausta ja luonnospiirustusta. Hän sai tilauksia niin Ranskan valtiolta kuin Pietarin keisarillisesta hovista. Hän oli ensimmäinen suomalainen taiteilija, josta tuli kansainvälisesti tunnettu ja jonka teoksia ostettiin museoihin ja merkittäviin taidekokoelmiin.

Kuningatar Blanka

Leikkiviä poikia rannalla
Hyvillä suhteillaan Venäjän hoviin Edelfelt onnistui vuonna 1900 saamaan autonomiselle Suomelle ja suomalaiselle taiteelle erillään Venäjän taiteesta oman paviljongin Pariisin maailmannäyttelyyn. Hän osoitti maailmalle, että Suomella on omaleimainen kansanperinne ja kulttuuri. Diplomatiallaan hän avasi aktiivisesti tietä muille suomalaistaiteilijoille ja nuoremmille sukupolville.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti