torstai 1. lokakuuta 2020

ALVAR AALTO, MONUMENTTI JA IHMINEN

 Alvar Aalto syntyi vuonna 1898 ja kuoli vuonna 1976 ollessaan menossa töihin 78-vuotiaana. Aalto oli arkkitehti, muotoilija ja akateemikko sekä kansallisesti ja kansainvälisesti tunnettu mestari. Aalto oli saanut tuotantoonsa vaikutteita suomalaisesta luonnosta ja perinteestä sekä arkkitehtuurin tuhansia vuosia vanhasta historiasta.

Alvar Aalto on suunnitellut lukuisia rakennuksia Suomeen, muualle Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Suomessa Aallon suunnittelemia rakennuksia ovat esimerkiksi Seinäjoen Lakeuden risti 1962, Teknillisen korkeakoulun päärakennus 1965 ja Finlandia-talo 1975.


Lakeuden risti

Teknillisen korkeakoulun päärakennuksen auditorio
Finlandia-talo

Alvar Aallon mukaan on nimetty myös Aalto-yliopisto, joka aloitti toimintansa Teknillisen korkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun yhdistyttyä vuoden 2010 alussa.

Alvar Aallosta ja hänen kahdesta vaimostaan tehty dokumenttielokuva sai ensi-iltansa syyskuussa 2020. Elokuvasta voi nähdä, että Aallolla oli myös inhimillinen puolensa. Aallon mukaan muotojen taiteessa tulee olla sellaisia, että katsoja itse voi antaa sille sisällön ja sitä kautta se välittää katsojalle tunnearvon.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti