sunnuntai 15. marraskuuta 2020

RAUHANTEKIJÄT TULEVAT SUOMESTA

Yleisradio esitti 6.9.2020 alkaen kymmenosaisen TV-sarjan "Rauhantekijä", mikä on saanut inspiraationsa suomalaisista rauhanneuvottelijoista.

Esikuvina ovat olleet entinen puolustusministeri Elisabeth Rehn, joka toimi YK:n luottamustehtävissä Balkanin alueella 1990-luvun lopulla ja oikeushammaslääkäri Helena Ranta, joka on toiminut useiden kansainvälisten oikeuslääketieteellisten tutkijaryhmien johtajana ja jäsenenä eri maissa.

Tunnetuin suomalainen rauhanneuvottelija on presidentti Martti Ahtisaari, joka on yli 30 vuoden aikana toiminut rauhanneuvottelijana useilla mantereilla. Hän on perustanut työtään jatkamaan Crisis Management Initiative ry:n (CMI), mikä on yksi arvostetuimmista järjestöistä rauhanvälityksessä. Työstään Martti Ahtisaarelle on joulukuussa 2008 myönnetty Nobelin rauhanpalkinto.

Rauhantekijä on herättänyt jo ennen julkaisuaan runsaasti kansainvälistä kiinnostusta. Sitä esitetään myös muissa Pohjoismaissa, muualla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

Todellisuudessa kansainväliset kuviot ovat paljon monimutkaisempia ja neuvottelut paljon pitkäpiimäisempiä. TV-sarjalla on myös syvempi merkitys: saada ihmiset pohtimaan maailman tapahtumia. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti