maanantai 8. elokuuta 2022

PELOLLA HALLITSEMINEN JA PELOLLA JOHTAMINEN

Ilta-Sanomien erikoistoimittaja Seppo Varjus kirjoitti (I-S 6.7.2022), että sota mahdollistaa sen, että Putin voi hallita Venäjää kasvavalla pelolla. Jokaisella venäläisellä on syytä pelätä henkensä, vapautensa tai omaisuutensa menettämistä.


Pelolla hallitseminen on diktaattoreiden yleisesti käyttämä tapa. Putinin aikana Venäjällä on kiristetty lakeja ja hallintoa. Kukaan tai mikään ei ole turvassa valtion poliittiselta terrorilta.

Pelolla hallitsemisen sukua on pelolla johtaminen. Sitä tapahtuu yleisesti alemmilla tasoilla, kuten Suomessa kunnissa ja yrityksissä. Tällöin ei onneksi ole kysymys kenenkään hengestä tai vapaudesta, vaan terveydestä tai omaisuudesta. 

Lapsi pelkää etenkin asioita, joita hän ei ymmärrä.

Pelolla johtaminen on pelisääntöjen muuttamista epäreilusti ja ennustamattomasti. Ihmiselle tulee tunne, että asiat vain tapahtuvat eikä itsellä ole mahdollisuutta vaikuttaa. Pelolla hallitseminen ja pelolla johtaminen tulevat taloudellisesti ja inhimillisesti hyvin kalliiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti