Noora Vepsäläinen, Iisalmen Sourunsalon koulu. |
Kolumnissaan Ala-Heikkilä ei halua katua sitä, että päästi elämänsä kalliit päivät valumaan läpi sormien niitä hyödyntämättä, niitä elämättä ja niistä iloitsematta luullen, että niitä riittää loputtomiin. Eräs naisjulkkis oli nelikymppisenä surrut kovasti ikääntymistään ja kuusikymppisenä todennut surreensa turhaan.
KOM-teatterin esityksen Valehtelijan peruukki eräs ikääntymistä koskeva ajatus on, että iloitse, jos olet 70-vuotias etkä 60-vuotias, koska 60-vuotias ei voi tietää, saako hän ne kymmenen vuotta, jotka 70-vuotias on jo saanut.
Nykyään monet ihmiset elävät hyvävointisina aiempaa pidempään. Seitsemänkymmentä on uusi viisikymmentä ja viisikymppinen voi olettaa elämää hyvässä lykyssä olevan jäljellä vielä toinen puolikas. Erään tutkimuksen mukaan ihminen on onnettomimmillaan nelikymppisenä, minkä jälkeen hänen onnellisuutensa lähtee kasvamaan.
Itse olen sillä tavoin onnekas, että minulla on tällä hetkellä sukulaisia ikähaarukassa 1 - 93 vuotta, kun vaimon sukukin lasketaan mukaan. Vanhin ystävistäni on tällä hetkellä 96-vuotias, sen jälkeen kun vielä vanhempi ystäväni kuoli muutamia vuosia sitten 101-vuotiaana.
Parhaimmillaan elämä voi olla ihanaa minkä ikäisenä hyvänsä, kun vastauksia elämän peruskysymyksiin on kertynyt riittävästi. Tässä asiassa vanheneminen tulee avuksi. Jonakin päivänä kuolen, mutta kaikkina muina päivinä elän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti