tiistai 1. maaliskuuta 2022

SUURVALTOJEN VALTA

Länsimaisissa demokratioissa, kuten Suomessa, noudatetaan vallan kolmijaon oppia. Sillä pyritään vallan väärinkäytön vähentämiseen. Vallan kolmijako tapahtuu seuraavasti: lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, toimeenpanovaltaa käyttävät presidentti sekä valtioneuvosto yhdessä ja tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden.

Yhdysvaltojen itsenäistyttyä 1776 se on ollut länsimainen demokratia, joka on ottanut käyttöön vallan kolmijaon opin. Yhdysvalloissa vallankäyttöä mutkistaa se, että maa on 50 osavaltion muodostama liittotasavalta. Vallankäyttöä kärjistää se, että Yhdysvalloissa on vain kaksi suurta puoluetta, jotka taistelevat vallasta ankarasti keskenään.

Venäjän presidentti Vladimir Putin.

Venäjä on pinta-alaltaan maailman suurin valtio. Se oli 1700-luvulla keisarikunta, jota hallitsi itsevaltainen elinikäinen keisari. Vuonna 1917 tapahtuneen kommunistisen vallankumouksen jälkeen perustettiin Neuvostoliitto, joka hajosi 1991. Tällöin entiset neuvostotasavallat, kuten Viro ja Ukraina itsenäistyivät. Nykyinen presidentti on pyrkinyt epädemokraattisesti keskittämään valtaa itselleen 1700-luvun tyyliin.

Kiinan presidentti Xi Jinping.

Kiina on asukasluvultaan maailman suurin ja pinta-alaltaan maailman kolmanneksi suurin valtio. Vuonna 1949 kommunistit perustivat Mao Zedongin johdolla Kiinan kansantasavallan. Maon kuoltua 1976 Kiinasta on sen valtavan väestön työpanoksen avulla tullut Yhdysvaltojen rinnalle maailman toinen talousmahti. Myös Kiinan nykyinen presidentti on pyrkinyt keskittämään valtaa itselleen.

Ystävyyskaupunkipatsas Kiovanpuistossa Tampereella. Kuva: Markku Leino 27.2.2022.

Yksinvaltaisella päätöksenteolla voi kuitenkin olla synkkiä seurauksia. Keskitetty valta alentaa kynnystä sotaan niin kuin Ukrainassa on 24.2.2022 nähty.

 

1 kommentti:

  1. Montesquieu on ollut monella tapaa esikuvana länsimaisille demokratioille. Voisi melkein sanoa, että lähes kaikki nykyisin tuntemamme demokratita pohjatuvat tämän merkkihenkilön vallan kolmijako-oppiin (pl. Sveitsi). Sikäli mielenkiintoista tosin on, että hän kuitenkin hyväksyi esimerkiksi perinnöllisen vallan ja ensiksi syntyneen lapsen etuoikeudet.

    VastaaPoista