DEMOKRATIA ON UHATTUNA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNASSA

Demokratia eli kansanvalta on ihmisten vuosituhansien kuluessa luoma hallintojärjestelmä. Sen perusajatus on, että kansan valitsemat edustajat toteuttavat kansan tahtoa. Lähtökohtana ovat enemmistöpäätökset. Demokraattinen päätöksenteko on levinnyt valtioiden tasolta myös muihin organisaatioihin, kuten kuntiin ja seurakuntiin.

Kuva: Helena Koivu 12 v.

Demokratian länsimainen muoto on ollut käytössä Suomessa ainakin vuodesta 1919. Koska  demokratia perustuu ihmisten säätämiin lakeihin, se ei ole täydellinen ja sitä voidaan käyttää väärin. Jo Aristoteles piti pahana, jos vallanpitäjät käyttivät valtaa vain omiin itsekkäisiin tarkoituksiinsa.

Viime vuosina demokratian ymmärrys ja kunnioitus eri puolilla maailmaa ovat selvästi vähentyneet. Tähän on vaikuttanut myös valtaan päässeiden poliitikkojen vallanhimo ja häikäilemättömyys. Demokratia on uhattuna myös sen mallimaana pidetyssä Yhdysvalloissa, missä nykyinen presidentti näyttää halveksivan demokratiaa. Britannian pääministerit näyttävät suorastaan leikkivän demokratialla.

Jotain samankaltaista demokratian ymmärryksen ja kunnioituksen puutetta näyttää olevan myös Lempäälän seurakunnassa, missä puhutaan maalaiskomediasta. Seurakunnan päättäjien kesken on syntynyt ristivetoa siitä, vuokraako seurakunta Lempäälä-talosta sille varat tilat vai ei.

Kysymys on Lempäälän seurakunnan ja Lempäälän kunnan välisistä sopimussuhteista. Molemmat ovat julkisyhteisöjä, joiden jäsenet ovat suurelta osin samoja ja joiden edustajatkin ovat osaksi samoja. Molemmat rahoittavat toimintaansa jäseniltään keräämillään verovaroilla.

Tällöin tavallisen seurakuntalaisen ja kuntalaisen näkökulmasta ei ole kovin olennaista, näyttääkö toinen olevan jonkin laskelman mukaan vähän hyötymässä tai häviämässä. Jonkin toisen laskelman mukaan tilanne voi näyttää päinvastaiselta. Tämän tyyppisissä arvostuksen varaisissa suhteissa ei ole olemassa mitään millimetrintarkkaa oikeudenmukaisuutta.

Valtioiden tasolla demokratian halveksiminen voi lisätä terrorismia ja sisällissotia tai jopa uhata maailmanrauhaa. Lempäälän seurakunnan tasolla se voi olla omiaan vieraannuttamaan seurakuntalaisia seurakunnan perustehtävistä, aiheuttamaan kirkosta eroamisia ja vähentämään seurakunnan verotuloja.

ONKO SUOMI MAAILMAN ONNELLISIN MAA?

Menestyneiden suomalaisten mielestä Suomi on monin tavoin maa, joka ei tee heitä onnellisiksi. Tähän johtopäätökseen on tultu vasta ilmestyneessä Suomen rikkainta promillea koskevassa haastattelututkimuksessa (Anu Kantola - Hanna Kuusela, Huipputuloiset 2019). Siihen kuuluvien ihmisten tulot ovat keskimäärin 22 kertaa suuremmat kuin keskivertopalkansaajan.

Jonna Määttä, Sotkamon Tenetin koulu

Suomen itsenäistyttyä sata vuotta sitten lähtökohdat onnellisuuteen olivat huonot, koska jouduttiin vuoden 1918 sotaan.  Kuitenkin oli saatu kansakoulu, oppivelvollisuus, naisten äänioikeus ja myöhemmin äitiys- ja lastenneuvola.

Suomen kansainvälinen menestystarina alkoi vasta maailmansotien loputtua 1945. Pohjoismainen hyvinvointivaltio oli maailmansotien jälkeisen ajan suurin talouspoliittinen keksintö. Sillä pyrittiin yhteiskuntaan, jossa olisi turvallisuutta tuovaa taloudellista ja poliittista vakautta sekä tasa-arvoa vahvistavaa sosiaalista liikkuvuutta. Sen seurauksena Suomi on YK:n kyselytutkimuksen mukaan maailman onnellisin maa.

Markkinoiden ja pääomien vapautuminen 1980-luvulta lähtien muuttivat maailmaa ja Suomea. Tuloerot alkoivat kasvaa  nopeasti 1990-luvulla. Maailman varallisuus alkoi keskittymään varsinkin Yhdysvalloissa, Venäjällä ja Aasiassa, mutta myös Suomessa. Syntyi uudenlaisia rikkaita, joilla on omat identiteettinsä, toimintatapansa, kulttuurinsa - jopa moraalinsa.

Suomen huipputuloiset itse kertovat olevansa ihan tavallisia ihmisiä ja elävänsä hyvin tavallista elämää. He uskovat mahdollisuuksien tasa-arvoon eli siihen, että suomalainen yhteiskunta antaa kaikille suhteellisen hyvät edellytykset päästä eteenpäin. He pitävät tärkeänä sitä, että ihmiset eivät syrjäydy.

Suomen huipputuloisia huolettaa kuitenkin se, mihin yhteiskunta on matkalla. Heitä huolettavat nuorisotyöttömyys ja yhteiskunnan jakautuminen. Tummia varjoja tuovat liian suureksi paisunut julkinen sektori ja liian anteliaat sosiaaliturvajärjestelmät. Heidän mielestään Suomen hyvinvointivaltio on mennyt liian pitkälle. Hyvinvointivaltio ja sosiaaliturva passivoivat ihmisiä. Koska puolet kansasta elää tukien varassa, niin yhteiskunta tuhoaa ihmisten oma-aloitteisuuden.

Huipputuloisten tutkimus keskittyy rahaan ja valtaan. Raha on myös valtaa ja valta tuo rahaa. Rahassa mitattava rikkaus ei kuitenkaan tuo onnellisuutta. Onnellisuuden tunteeseen ja hyvään elämään riittää, että elämän perusasiat ovat kunnossa. Sen lisäksi jokaisella on mahdollisuus nauttia kulttuurista ja sivistää itseään. On sanottu, että tiede ja sivistys ovat välttämättömiä demokratialle, maailmanrauhalle ja ihmiskunnan selviämiselle.

P. E. SVINHUFVUD OLI SUOMEN LAILLISUUSTAISTELUN SANKARI

Pehr Evind Svinhufvud (1861 - 1944) oli Suomen tasavallan kolmas presidentti 1931 - 1937. Koulutukseltaan Svinhufvud oli filosofian maisteri, molempien oikeuksien kandidaatti ja varatuomari. Svinhufvud oli oppinut, mutta kansanomainen käytännön lakimies, joka oli luonteeltaan rohkea, peräänantamaton ja valmis henkilökohtaisiin uhrauksiin.

P. E. Svinhufvudin patsas Eduskuntatalon edessä. Kuva: Markku Leino 12.8.2019.

Ennen presidentiksi tuloaan Svinhufvud oli toiminut muun muassa hovioikeuden virkamiehenä, asianajajana, kihlakunnantuomarina, oikeuskanslerina, kansanedustajana, eduskunnan puhemiehenä, pääministerinä ja Suomen valtionhoitajana.

Ensimmäinen sortokausi Suomessa alkoi Venäjän keisarin aloitettua 1899 Suomen venäläistämisen muun muassa lainsäädäntöä yhdenmukaistamalla. Tällöin Svinhufvud joutui ottamaan kantaa siihen, tuliko tuomarien noudattaa mielestään laittomassa järjestyksessä syntyneitä lakeja. Turun hovioikeuden tuomarien kieltäydyttyä Svinhufvud ja 15 muuta hovioikeuden virkamiestä erotettiin 1903.

Tultuaan valituksi Lappeen tuomiokunnan tuomariksi Svinhufvud muutti perheineen 1908 Luumäelle Kotkaniemeen. Koska Svinhufvud niin sanotun toisen sortokauden aikana kieltäytyi tunnustamasta Venäjän kansalaista Suomen prokuraattoriksi, hänet maaliskuussa 1914 erotettiin tuomarinvirasta ja hänen kieltäydyttyä eroamasta, vangittiin ja karkotettiin Siperiaan.

Svinhufvudin paluu Suomeen tuli mahdolliseksi Venäjän helmikuun vallankumouksen seurauksena maaliskuussa 1917. Viipurin ja Helsingin asemilla maanpaosta palaavaa Svinhufvudia juhlittiin kansallissankarina. Tultuaan valituksi senaatin puheenjohtajaksi Svinhufvud antoi eduskunnalle Suomen itsenäisyysjulistuksen, minkä eduskunta hyväksyi 6.12.1917.

Tultuaan sisällissodan jälkeen 27.5.1918 Suomen valtionhoitajaksi Svinhufvud armahti kommunismin vastaisuudestaan huolimatta syksyllä 1918 yli 30.000 vankileirillä ollutta punavankia ja muidenkin tuomioita lievennettiin.

Oikeistoradikalismin voimistuessa Svinhufvud kutsuttiin 1930 pääministeriksi ja valittiin 1931 tasavallan presidentiksi. Toisen sisällissodan vaaran ollessa lähellä Svinhufvud määritteli linjakseen toisaalta toimimisen kommunismin muodostamaa uhkaa vastaan ja toisaalta oikeusjärjestyksen ja yhteiskuntarauhan säilyttämisen.

Presidenttinä Svinhufvud taltutti helmikuussa 1932 pitämällään radiopuheella oikeistoradikaalin Mäntsälän kapinan, minkä jälkeen hallitus lakkautti Lapuan liikkeen. Svinhufvud säilytti kansanvallan ja oikeusvaltion sekä vakiinnutti Suomen presidenttivaltaisen parlamentarismin aikana, jolloin suuri osa Euroopan valtioita vajosi diktatuureiksi.

K. J. STÅHLBERG VASTUSTI VÄKIVALTAA OIKEUDEN KEINOIN

Kaarlo Juho Ståhlberg (1865 - 1952) oli Suomen tasavallan ensimmäinen presidentti 1919 - 1925. Koulutukseltaan Ståhlberg oli filosofian kandidaatti ja lakimies, molempien oikeuksien tohtori. Ståhlberg oli aikansa huomattavin lainoppinut ja julkisen oikeuden tuntija Suomessa.

K. J. Ståhlbergin lapsuudenkotimuseo Haapajärvellä. Kuva: Markku Leino 30.7.2019.

Ennen presidentiksi tuloaan Ståhlberg oli toiminut muun muassa senaatin virkamiehenä, valtiopäiväedustajana, senaattorina, hallinto-oikeuden professorina, kansanedustajana, eduskunnan puhemiehenä ja korkeimman hallinto-oikeuden presidenttinä. Tasavallan kannattajana ja perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana Ståhlberg oli vaikuttanut ratkaisevasti 17.7.1919 vahvistetun itsenäisen Suomen perustuslain, hallitusmuodon sisältöön.

Vaikka Ståhlberg oli aluksi presidenttiehdokkuuttaan vastaan, niin kesäkuun 1919 lopulla hän ilmoitti, että ei suostunut varsinaisesti ehdokkaaksi, mutta ei myöskään katsonut olevansa oikeutettu kieltäytymään mahdollisesta valinnasta, varsinkin kun huhujen mukaan oikeistoaktivistien piirissä suunniteltiin sotaprovokaatiota tai kaappausta.

Ståhlberg valittiin 25.7.1919 toimitetussa vaalissa Suomen tasavallan ensimmäiseksi presidentiksi. Seuraavana päivänä Ståhlberg antoi eduskunnassa juhlallisen vakuutuksensa, minkä aluksi hän totesi: "Suomen kansaneduskunnan perustuslain mukaan tekemää päätöstä on minun noudatettava. Minun on ryhdyttävä Suomen tasavallan presidentin vastuunalaiseen toimeen."

Presidenttinä Ståhlberg joutui toimimaan hyvin epävakaissa oloissa. Hän ei häikäillyt turvautua valtionpäämiehen itsenäiseen asemaan parlamentarismin ja vallanjakojärjestelmän häiriötilanteissa. Vielä presidenttikautensa jälkeen Ståhlberg joutui henkilökohtaisesti vihan kohteeksi, kun lapuanliikkeen kannattajat yrittivät lokakuussa 1930 kuljettaa hänet vaimoineen vastoin tahtoaan Neuvostoliittoon.

K. J. Ståhlbergin presidenttikautta leimasivat vihapuhe ja väkivalta, mikä kärjistyi sisäministeri Heikki Ritavuoren poliittiseen murhaan 1922. Ståhlberg toimi presidentinvirassaan kaikin laillisin ja oikeudellisin keinoin maan valtiolliseksi ja yhteiskunnalliseksi eheyttämiseksi. Siitä huolimatta hän oli lähes koko elämänsä kiistelty ja ristiriitainen poliitikko. Kuollessaan 1952 Ståhlberg oli kuitenkin koko kansakunnan yksimielisesti kunnioittama valtiomies.

K. J. Ståhlbergin patsas Eduskuntatalon edessä. Kuva: Markku Leino 12.8.2019.

KYÖSTI KALLIO ALLEKIRJOITTI VALTAKIRJAN RAUHAAN

Kyösti Kallio (1873 - 1940) valittiin ensimmäisen kerran edustajaksi valtiopäiville 1904. Sen jälkeen hän toimi eduskunnan puhemiehenä 15 kertaa ja ministerinä yhdeksän kertaa, mistä pääministerinä neljä kertaa. Kallio oli Suomen tasavallan neljäs presidentti 1937 - 1940.

Kyösti Kallion hautamuistomerkki Nivalassa. Kuva: Markku Leino 30.7.2019.

Kyösti Kallio kannatti eduskuntauudistusta, millä Suomi sai 1906 yleisen äänioikeuden ensimmäisenä Euroopassa. Kallio puolusti naisten äänioikeutta ja vastusti varattomuudesta johtuvaa äänivallan rajoitusta. Kallion uran keskeisin toiminta-ajatus oli itsenäisyyden vahvistaminen eheyttämällä yhteiskuntaa taloudellisen ja sosiaalisen tasa-arvon kautta.

Vaikka Kyösti Kallio oli tuominnut jyrkästi punaisten väkivaltaisuudet, hän vaati heti vuoden 1918 sodan päätyttyä kostotoimista pidättymistä. Kallio vaati ensimmäisenä tunnettuna valkoisena poliitikkona 5.5.1918, että tulisi rakentaa Suomea, missä ei ole punaisia ja valkoisia, vaan ainoastaan isänmaataan rakastavia suomalaisia. Kallio otti sosiaalidemokraatit hallitukseen, mikä aloitti ns. punamultayhteistyön ja mahdollisti talvisodan yhteishengen.

Kyösti Kallio vaikutti maatalousministerinä ratkaisevasti 15.10.1918 säädettyyn ns. torpparilakiin, millä torpparit saivat lunastaa torppansa itselleen ja vuoden 1922 asutuslakiin (Lex Kallio), millä maata omistamattomat saattoivat hankkia itselleen maata. Molemmat lait vaikuttivat suuresti kansakunnan yhtenäistymiseen ja puolustustahtoon talvi- ja jatkosodassa.

Allekirjoittaessaan 12.3.1940 valtakirjan, mikä antoi Moskovan rauhanneuvottelijoille valtuudet hyväksyä talvisodan ankarat rauhanehdot, Kallion kerrotaan sanoneen: "Kuivukoon käteni, jonka on pakko allekirjoittaa tällainen paperi." Puolen vuoden kuluttua käsi halvaantui.

Talvisodan aikana 30.11.1939 - 13.3.1940 presidentti Kyösti Kallio oli kansan rohkaisija ja moraalinen selkäranka. Talvisodan kovat koettelemukset mursivat kuitenkin Kallion terveyden ja hän joutui 27.11.1940 terveydentilaansa vedoten pyytämään eroa presidentin virasta.

Sankarihautojen muistomerkki Nivalassa. Kuva: Markku Leino 30.7.2019.

Ollessaan 19.12.1940 lähdössä presidentinlinnasta kotiinsa Nivalaan Kallio menehtyi Helsingin rautatieasemalla kunniakomppanian edessä porilaisten marssin soidessa äkilliseen sydänkohtaukseen. Voidaankin sanoa, että presidentti Kyösti Kallio oli talvisodan korkea-arvoisin sankarivainaja.

RAUHAN JA ITSENÄISYYDEN TAKUUMIEHET

Ote lempääläisen 95 vuotta täyttäneen sotaveteraanin, alikersantti Olli Hovin kirjoituksesta teoksessa U.E. Moisala - Pertti Alanen, Kun hyökkääjän tie suljettiin, Neuvostoliiton suurhyökkäys kesällä 1944 Karjalan kannaksella veteraanitutkimuksen ja neuvostolähteiden valossa, 1988.

"Niiden veljien muisto, joiden luut ovat vaalenneet Äyräpään harjulla ja Kannaksen metsissä, velvoittaa minutkin kirjoittamaan näitä yksinkertaisia ajatuksiani.

Jokaisen veljen eväät tunnettiin, omista annettiin ja vastaanotettiin, syyttämättä ja tuomitsematta. Viikatemies saattaa käskyt ja komennot tehottomiksi.

Ymmärrän, miten Suomen lähihistoria on kirjoitettu kauniiksi, sillä on omat jalot, suuret persoonansa. Pettureista on tehty pelastajat ja vastuunkantajista sotarikolliset.

Historia on tuominnut ja unohtanut yhtenä tärkeänä puolustustahdon rakennusrisuna toimineen todellisen valtiomiesteon, Ribbentrop-sopimuksen. Sen tekijä oli vastuunottaja ja kantaja, jolla oli myöskin antaa käteenkäypää ja moraalia kohentavaa vaikutusta.

Panssarin lähitorjunta sai uudet aseet ja saksalaisten sturm-vaunujen näkeminen rauhoitti Ihantalassa ja Vuosalmella. Stuka-lentokoneet katkaisivat monta kertaa "vanjan" ponttoonisillat niinä heinäkuun päivinä, kun isänmaan kohtalosta lyötiin arpaa Vuosalmen rantamaastossa."

RISTO RYTI UHRAUTUI RAUHAN PUOLESTA

Martti Turtola on kirjoittanut presidentti Risto Rytistä (1889 - 1956) elämäkerran tieteellisin historiantutkimuksen menetelmin. Venäjän arkistojen avauduttua Turtola oli löytänyt uutta hätkähdyttävää tietoa sodan 1941 - 1944 loppuvaiheitten ratkaisuista. Ne korostavat Rytin päätösten ja Suomen torjuntavoittojen merkitystä (Risto Ryti, Elämä isänmaan puolesta, 1994).

Risto Rytin patsas Huittisissa. Kuva: Markku Leino 10.7.2019.

Neuvostoliiton hyökättyä 30.11.1939 Suomeen Risto Rytistä tuli vastentahtoisesti Suomen pääministeri 1.12.1939. Toimittuaan vuodesta 1924 Suomen Pankin pääjohtajana Ryti ei ollut vastuussa Suomen 1930-luvun ulkopolitiikasta. Sodan syttyessä Rytin käsitys oli, ettei Suomen ulkopolitiikkaa ollut hoidettu taitavasti ja ettei kaikkea mahdollista sodan välttämiseksi ollut tehty.

Presidentti Kyösti Kallion sairastuttua ja kuoltua kesken toimikautensa Risto Ryti valittiin 19.12.1940 ensimmäisellä äänestyskierroksella presidentinvaalien historian ylivoimaisimmalla ääntenenemmistöllä (288 ääntä) Suomen tasavallan seuraavaksi presidentiksi.

Risto Ryti ei ollut ajattelutavaltaan sodan, vaan rauhan mies. Hän suhtautui ehdottoman kielteisesti Saksan kansallissosialistiseen järjestelmään. Hänen ihanteensa olivat Englannin ja Yhdysvaltojen edustamassa liberalismissa. Tämän vuoksi Ryti ei koskaan suostunut tekemään valtiovierailua Saksaan.

Risto Rytin jouduttua pakotettuna 26.6.1944 allekirjoittamaan ns. Rytin-Ribbentropin sopimuksen Suomi sai Saksalta niin paljon aseapua, että suomalaiset onnistuivat sen turvin torjumaan Neuvostoliiton 9.6.1944 alkaneen suurhyökkäyksen ja Suomen miehityksen. Tämän vuoksi Neuvostoliitto luopui vaatimasta Suomen ehdotonta antautumista ja joutui tyytymään 19.9.1944 sellaiseen rauhaan, missä Suomi säilytti itsenäisyytensä.

Risto Rytin on nähty uhrautuneen Suomen kansan puolesta, ottaneen kannettavakseen vastuun muidenkin edestä ja siten pelastaneen maan uhkaavalta miehitykseltä. Risto Rytin voi sanoa uhrautuneen rauhan ja Suomen itsenäisyyden puolesta.